Kaukolämpö on yleisin lämmitysmuoto Suomen kaupungeissa ja taajamissa. Se on erityisen kustannustehokasta tiheästi rakennetuilla alueilla ja suurissa rakennuksissa.
Kaukolämpöä tuotetaan yhdistetyissä sähkö-lämpö -voimalaitoksissa sekä erityisissä lämpökeskuksissa. Yhä useammin perinteistä polttoon perustuvaa tuotantoa korvataan hyödyntämällä uusiutuvaa ympäristön lämpöä (kuten maa-, ilma- ja vesilämpö) sekä hukkalämpöä. Lämpö siirretään asiakkaille kaukolämpöverkossa kiertävän veden avulla.
Kaukolämmön polttoaineina uusiutuvat energianlähteet
Kaukolämmön tuotannossa on käytetty tyypillisesti polttoaineina biomassaa (puuta), maakaasua, kivihiiltä, turvetta, öljyä ja muita uusiutuvia energianlähteitä, kuten biokaasua. Kivihiilen käyttö energiantuotannossa loppuu Suomessa vuoteen 2029 mennessä. Öljyn käyttö on hyvin vähäistä, ja sitä käytetään lähinnä kovilla pakkasilla ja varapolttoaineena. Turpeen käyttö kaukolämmön tuotannossa vähenee merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. Suomessa suurin osa kaukolämmöstä tuotetaan yhdistetyissä lämmitys- ja sähkövoimalaitoksissa, teollisuuden ylijäämälämmöstä ja hukkalämmöstä, kuten datakeskusten ja jätevesien lämmön hyödyntämisestä. Yhteistuotannossa säästetään kolmannes polttoaineesta verrattuna erilliseen lämmön ja sähkön tuotantoon.
Lähde: https://energiamaailma.fi/energiasta/energiantuotanto/kaukolampo-ja-jaahdytys/